Kahvisifoni eli vakuumikeitin

sifoni

Sifoni kahvia vaille. En jaksanut kuvata kymmenminuuttista videota itse prosessista, mutta niitäkin löytyy helposti.

Tiedätkö sen suuren vääryden, kun haistaa vastajauhettua kahvia, ja lopulta keitetystä kupposesta välittyy vain pieni osa aromista? Sifonilla tehty kahvi maistuu kutakuinkin samalta kuin miltä kahvi tuoksuu. Tai ainakin niin lähellä sitä kuin mahdollista, suutuntuman ollessa lähes olematon.

Kahvisifonin esiaste löytyy jo vuodelta 1840, eli keksintöntä se on huomattavasti vanhempi kuin kahvin suodatinpaperi, joka patentointiin 1908.  Sifonista löytyy monta näyttävää ratkaisua, jotka ovat jääneet sittemmin historiaan, kun kahvissa ruvettiin arvostamaan ennemmin käytännöllisyyttä kuin näyttävyyttä. Ilmeisesti Suomessa kahvisifonit olivat viimeksi muodissa erikoisen designin aikakaudella 1970-luvulla, mutta ovat sittemmin unohtuneet sähköisten kahvinkeitinten yleistyessä. Sifoneita saattaakin löytyä toisinaan kirppareilta vanhojen astoiden ja keittiövälineiden seurasta, kuten itse onnistuin tekemään.

Sifoneissa suodatinosa voi olla esimerkiksi kankainen, paperinen, metallinen, muovinen, tai jokin näiden yhdistelmä. Itse designin lisäksi sifonin hinnassa näkyy suodattimen materiaali. Usein halvimpia ovat ilman erillistä poltinta toimivat, muovisuodattimiset sifonit. Yleisimpänä keitin, joka liikkuu nimellä Bodum, Santos tai Pebo. Samaa mallia on tehty jo useampi vuosikymmen, vaikka nimi on vaihdellut. Kalliimpia tuppaa olemaan kaasulla toimiva Hario tai vastaavat, joiden suodatin on yleensä jotain muuta kuin muovia. Lasi on kuumuutta ja lämpötilanvaihtelua hyvin kestävää borosilikaattilasia.

Kahvin keittäminen sifonilla on ehdottomasti näyttävin mahdollinen tapa, vaikka toki mistä tahansa tekemisestä saa aikaan shown riittävän suurilla eleillä. Kahvisifoni koostuu kolmesta osasta. Alaosa täytetään vedellä, joka kuumennetaan joko levyllä tai erillisellä kaasupolttimella. Höyrystyessään vesi nousee suodattimen läpi yläosaan, jonne laitetaan jauhettu kahvi. Pohjalle jää aina hieman vettä, mikä suojaa lasia liialta kuumentumiselta ja mahdollistaa vesihöyryn kondensoituessa vakuumin syntymisen.

Vesi ei missään vaiheessa kiehu sifonin yläosassa, vaikka paineella tuleva vesi aiheuttaa melko rajun näköisen myräkän kulhossa. Uuttolämpötila on jossain 90 asteen tienoilla, eli sopiva hienoaromisen kahvin tekemiseen. Kuten muistakin kahvinkeittotavoista, myös sifonilla keittämisestä löytyy huomattavat määrät videoita. Kahvin ja veden suhteena toimii painonsa puolesta 1:15, kuten monessa muussakin tapauksessa. Henkilöä kohti noin 14 g kahvia ja 210 g vettä. Kun vesi on noussut yläosaan, sekoitaa kahvi, ja anna poreilla noin minuutti, jolloin koko uuttoaika jäähtyminen mukaan luettuna on noin 3 minuuttia.

Kuten muutenkin kahvinkeitossa, jokaisesta foorumista, blogista, videosta, ja lehdestä saa takuuvarmasti eri ohjeet ”parhaaksi tavaksi”. Sifonin kohdalla yksi isommista väittelyn aiheista on se, missä vaiheessa purut laitetaan sisään. Muovisella suodattimella varustetun sifonin kohdalla vastaus on simppeli. Purut kannattaa laittaa jo ennen kuin vesi nousee yläosaan. Olen nimittäin pari kertaa onnistunut tukkimaan suodattimen kaatamalla purut vasta veden noustua ylös, jolloin pienemmät kahvihiukkaset ovat ilmeisesti joutuneet väärään paikkaan sekoittamisen yhteydessä sen sijaan, että ne ehtisität vettymään rauhallisesti ja siten olla tukkimatta suodatinta. Monesti purut neuvotaan laittamaan vasta kun suurin osa tai kaikki vedestä on jo noussut ylös. Tässä on toki se järki, että silloin uuttuminen on mahdollisimman tasaista. Jos purut ovat mukana alusti asti, ne kostuvat suhteellisen hitaasti ja epätasaisesti. Pikkujuttu, vaikka pienistä asioistahan ne kokonaisuudet koostuvat.

Toisinaan törmää väitteeseen, että jos vesi ei ole alusta asti tarpeeksi kuumaa, tuloksena on happamalta maistuva kahvi, mille ainakaan oma kokemus ei anna pohjaa, päinvastoin. Kylmällä vedellä uutettu kahvi on lähes hapotonta, ja etenkin happoisempien kahvien kohdalla hieman matalampi uuttolämpötila vähentää toisinaan jopa liialliseksi käyvää happamuutta. Täältä löytyvä kuvio todistaa sen, että 94 asteen lämpötila, eli juuri se, jota usein tavoitellaan, on kaikista tehokkain lämpötila kiinihapon uuttamiseen. Kiinihappo on tärkeä kahvin happamuuden aistimiseen, ja liiallinen määrä sitä saa kenet tahansa toteamaan Kola-Olllin kuolemattomat sanat. Toisaalta on ymmärrettävää haluta uuttaa mahdollisimman tehokkaasti happoja, koska on järkevää saada mahdollismman paljon irti pienemmästä kahvimäärästä. Hapokkuus sinänsä ei ole huono asia muuten kuin liian suurissa määrin, ja pavuissa sekä paahdossa on suuria eroja hapokkuuden suhteen, joten eri kahvilaaduille voi sopia eri lämpötilat. Sellaista ei olekaan kuin paras mahdollinen kahvi tai juuri oikea uuttamislämpötila.

Kuten muutenkin elämässä, vaihtelu kannattaa välillä, ja kahvisifoni on hieno lisä kokoelmaan. Myös se, mikä maistuu hyvältä, vaihtelee. Nuotiolla voi hyvin maistua paremmalta hieman nokinen pannukahvi kuin jo kertaalleen kissan tai elefantin paskomista pavuista ja oikeaoppisen tehokkaasti 94 asteessa uutettu kahvi.

11 responses to “Kahvisifoni eli vakuumikeitin

  1. Osui ja upposi! Niin monta kertaa 70-luvun lapsi katseli naapurin mummun kanssa kun kahvia tehtiin tuollaisella. Nyt siis tiedän jo sen nimen, ja kävin googlailemassa – ne uudet mitä ehdin löytää olivat rumia. (Kyllä kaikki oli 70-luvulla parempaa ;-)) -Oliko muuten tiivisteet/läppä kunnossa?
    (Juu, ja me tehtiin voikukanjuurikahvia kanssa, paahtaminen suoritettiin paistinpannulla, mutta kahvimylly oli. Normaalilla kahvipannulla keitettiin, ja maku oli mielestäni kuten kahvikahvin eli parempi kun pani paljon kermaa ja sokeria. Nyttemmin on makuasiat muuttuneet.)
    P.S. Ja pöönät pantiin heti ennen keittämistä, eikä mitään sekoiteltu.

    • Hauska kuulla! Se on kyllä totta, että tuossa 70-luvulla suositussa mallissa on ihan erityinen muotoilu. Hyvässä kunnossa on vielä tiivisteet, vaikka todennäköisesti oma yksilö on juuri sieltä leveiden housunlahkeiden aikakaudelta. Pitää ehkä itsekin kokeilla tuota voikukanjuurta, kunhan sitä taas saa keväämmällä. Onko siihen antaa niksejä?

      • Heissan! Ei valitettavasti sen kummempia niksejä kuin että kaivamiseen, pesemiseen ja (muistaakseni kuorimiseen?) saa varata aikaa. Olin sen verran pieni, että enempää ei irtoa. Onnea ensi kevään voikukkakahveille, ja olisi kiva kuulla raportti asiasta, mikäli ryhdyt projektiin! (Ja kyllä on hyvä suoritus niiltä tiivisteiltä, mitähän ainetta mahtavat ollakaan.)

      • Okei, eli pitää hakea referenssiä jostain vanhoja tapoja käsittelevistä teksteistä. Kiitos! Enköhän raportoi jos tulee tehtyä. (Totta, monet muovit menee huonoksi huomattavasti nopeammin)

  2. Tää on niin hieno!!! Minäkin lumouduin tällaisesta keittimestä jo 70-luvun puolella pikkutyttönä. Jos tulisi kirpparilla hyväkuntoinen keitin vastaan, niin ostaisin.

    • On se tosiaan kiva katsella kun vesi liikkuu ylös ja alas keittimessä. Toivotan onnea löytämiseen! Ainakin noihin Bodum/Santos-malleihin luulisi saavan myös lisäosia tarpeen mukaan, kun on edelleen sama malli tuotannossa.

    • Samaa mieltä!

  3. Mitenkä tämä eroaa pergolaattorista, ideahan on sama, kiehuva vesi housee ylös ja kastelee kahvijauheen. Aikoinaan työpaikalla oli antiikkinen pergolaattoriviritelmä, kattilantyylinen, jossa vesi kiehui ja suppilon (alumiinia tai terästä) vartta pitkin vesi nousi suppiloon, jossa kahvi oli suodatinpussissa.

    • Siinä mielessä on samaa ideaa, että vesi nousee kummassakin laitteessa ylöspäin, mutta siihen ne yhteneväisyydet loppuvatkin. Perkolaattorissa veden kierto on jatkuvaa. Veden tultua ylös, se valuu purujen läpi painovoiman myötä takaisin alas, mikä jatkuu, kunnes vesi on porissut halutun ajan. Sifonissa taas vesi tulee vain kerran ylös purujen joukkoon, ja tulee syntyneen vakuumin ja painovoiman myötä suodatettuna alas. Näin ainakin yleisellä tasolla, voihan olla että perkolaattoreitakin on erilaisia. Perkolaattorilla keitetty kahvi on myös todella vahvaa monikertaisen uuttumisen takia, kun taas sifonilla tehty kahvi on sieltä hienovaraisemmasta päästä.

  4. Tarja Mikkonen

    Meillä oli juuri tuollainen lasinen Santos käytössä vuosikausia. Toimi hyvin kaasuhellallakin, mutta helppouden vuoksi siirryttiin sähköiseen keittimeen joskus 80-luvulla. Vanha keitin oli tallella vintissä ja otettiin käyttöön pari vuotta sitten, kun uuteen kakkosasuntoon ei vielä oltu ehditty hankkia kaikkia varusteita. Kannu sinänsä toimi sielläkin hyvin, mutta yhtenä sunnuntaiaamuna siitä katkesi muovinen varsi, onneksi vasta kun kannu oli tyhjä.

    Kahvi-Kaisa

    • Kirppareilla törmää toisinaan kannuihin, mikä on ihan hyvä jos niistä katkeaa useamminkin varret. Sikäli ihan ymmärrettävä siirtyminen helppouden perässä. Olen ymmärtänyt, että jotkut ostavat nykyään jopa kapselikeittimiä juuri helppouden takia…

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s