Ramen, rakkaani

IMG_7649Nyt kun kotiutimisesta on pari viikkoa aikaa ja perunaa ja voita on tullut syötyä monen kuukauden vajeen täyttämiseksi, voi fiilistellä mitä jäikään käteen reissusta Koreaan ja Japaniin. Suomessa on tottuminen taas tyhjiin katuihin, omalle lompakolle liian kalliisiin ravintoloihin sekä kahviin ja pullaan.

Totinen mies Harajukussa.

Kun minulta kysyttiin mikä oli paras syömäni ruoka matkalla, vastaukseni oli ramen Japanissa. Tuntemani Suomessa asuva japanilainen ihmetteli, koska kyseessä on erittäin arkinen ja halpa vatsantäyte. Etenkin ramenin liemi oli jotain aivan muuta, kuten myös porsaankylki, joka oli parhaimmillaan vielä parempaa kuin sous vide -menetelmällä kypsennetyt lihat, joita olen maistanut.

Siinä missä Koreassa saatu perus ravintolaruoka oli yleensä vanhojen tätien tekemää kotiruokaa hyvässä ja pahassa, ne muutamat kulholliset ramenia jotka Tokiossa söin, olivat tehty viimeisen päälle. Keittiössä hääri lähinnä vakavan oloisia nuoria miehiä, eikä paikoissa ollut muutenkaan samaa ”vähän sinne päin”-fiilistä, joka oli Korean peruskuppiloissa.

Jos korealainen kysyy, pitääkö henkilö enemmän Japanista vai Koreasta, pitää tietenkin vastata että totta helvetissä Korea. Kuten olen jo aiemmin maininnut, korealaiset syömäpuikot ovat lyhyitä ja lättäniä toisin kuten japanilaiset, jotka ovat pidempitä ja pyöreitä. Kun kerran ihmettelin tätä tosiasiaa eräälle korealaiselle, hän vastasi että ne ovat sellaisia kuin ovat, jotta ne olisivat erilaisia kuin japanilaiset puikot. Maiden historiasta kumpuava viha siis ylettyy syömäpuikkoerotteluun asti.

Ramenin lisäksi syöjä ei näe muuta kuin vesihanan, jotta janon takia ei tarvitse varmasti häiritä ketään.

Ramenin syöminen voi olla lähestulkoon harras hetki. Eräässä paikassa, jonka nimeä en nyt muista, nuudelit syötiin niin täydellisessä yksinäisyydessä kuin se nyt kiireisessä metropolissa onnistuu. Kun annos oli maksettu rahastajan viran vieneelle automaatille, joka antoi kuittina toimivan lipukkeen, päästiin eteistilassa odotellessa täyttämään lappu, jolla asiakas saa kustomoitua oman annoksensa. Kuinka paksuja nuudeleita, kuinka vahva liemi, valkosipulin määrä, haluaako kevätsipulista ohuita vai paksumpia viipaleita…

Kun tulee vihdoin se hetki että penkki vapautuu, odottaa verhon takana käytävä täynnä pienillä väliseinillä erotettuja looseja. Vierustoveria ei näe. Edessä on vain pieni ikkuna, johon laitetaan odottelun aikana täytetty lappu. Kokin haettua kaavakkeen, hän saapuu viiden minuutin päästä ramenin kanssa. Muutama kohtelias lause, syvä kumarrus ja pieni bambuverho kiinni. Sitten vain kuorimaan kauttaaltaan pehmeä onsen-kananmuna ja ryystämään nuudelit kitusiinsa.

Päivi Räsäsestä pitämättömänä ja muuten vain ei-uskollisena henkilönä ramen lähenteli uskonnollista kokemusta. Kokemuksesta jäi uupumaan vain kielillä puhuminen. Ensi viikolla sulatan pakkasen, koitan löytää ison kattilan liemen keittämistä varten ja teen itse ramenia ennenkin mainitsemani Momofuku-ravintolan ohjeella. Japaniin palaan aivan varmasti.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s