Pippurikuorrutettu hevosenpaisti

Hevosta kannattaa syödä muussakin muodossa kuin vain siinä perinteisessä eli meetwurstissa. Syitä on monia: hevonen on vähärasvaista, erittäin maittavaa ja huomattavan huokeaa. Tämäkin polle on vielä hengissä ollessaan luultavasti kirmaillut Teivon raviradalla ja miettinyt eläkepäiviään. Hevosta ei ole kasvatettu teurastamista varten, joten sen syöminen on myös ekologista ja järkevää.

Ulkofileestä saa hyviä pihvejä, joissa on naudanlihaa voimakkaampi maku. Liha on hieman nautaa sitkeämpää, mutta se ei todellakaan haittaa. Sisäfileestä saa esimerkiksi aivan huippulaatuista carpacciota, mikä tuli koettua muutama viikko sitten. Tällä kertaa kauppahallista tuli ostettua paistia. Kuvan vastaavaa paistia varten tarvitset:

hevosenpaistia

kokonaisia mustapippureita

suolaa

öljyä

Paahda ensin mustapippureita kuivalla paistinpannulla, jotta niiden aromi pääsee paremmin oikeuksiinsa. Pippureiden jäähdyttyä murskaa ne morttelissa ja kuorruta kevyesti suolattu paisti pippurirouheella. Tämän jälkeen ota paistiin väri kuumalla, öljytyllä pannulla. Paistoin paistia uunissa 150 asteessa, kunnes sisälämpötilamittari näytti 55 astetta. Uunissa kypsennyksen voi tehdä myös matalammalla lämmöllä, mutta tällä kertaa nälkä ei olisi jaksanut odottaa yhtään pidempään. Kypsyysasteekin voi tietysti valita ihan mieltymyksen mukaan. Itse tosin lukeudun niihin ihmisiin, joiden mielestä kypsän lihan haluaminen on jonkin sortin hulluutta. Punaiseksi jäänyt liha nyt vain on parempaa.

Tämän voi tarjoilla aivan kuten minkä tahansa muunkin paistin. Kannattaa vain leikata tarpeeksi ohueksi ja muistaa suolata vielä. Jos liha ei ole ollut tarpeeksi pitkään huoneenlämmössä ennen ruoanlaiton aloittamista, voi sen laittaa muovipussissa kuumaan veteen puoleksi tunniksi.

Vastaa

Täytä tietosi alle tai klikkaa kuvaketta kirjautuaksesi sisään:

WordPress.com-logo

Olet kommentoimassa WordPress.com -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Twitter-kuva

Olet kommentoimassa Twitter -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Facebook-kuva

Olet kommentoimassa Facebook -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Google+ photo

Olet kommentoimassa Google+ -tilin nimissä. Log Out / Muuta )

Muodostetaan yhteyttä palveluun %s